Suomen Mensa
Mensa on kansainvälinen älykkyysjärjestö, jossa on maailmanlaajuisesti n. 130 000 jäsentä!

Mensa perustettiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1946. Perustajien tavoitteena oli luoda järjestö, jonka älykkäät jäsenet toimisivat maailmanrauhan ja tutkimuksen hyväksi keskenään tasaveroisina välittämättä etnisestä taustasta, iästä, sukupuolesta tai sosiaaliluokasta.
Nykyisin Mensassa on maailmanlaajuisesti yhteensä jo satakolmekymmentätuhatta jäsentä, sataa eri kansalaisuutta. Eniten jäseniä on Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa.
Suomen Mensa perustettiin vuonna 1966, ja suhteutettuna maan väkilukuun se on yksi maailman suurimmista.
Testitulos on ainoa jäsenyyden edellytys
Mensan toiminnan tarkoituksena on älykkyyden tunnistaminen ja kehittäminen ihmisyyden hyväksi, älykkyystutkimuksen tukeminen sekä älyllisen ja sosiaalisen ympäristön tarjoaminen jäsenilleen. Mensan jäseneksi voi liittyä jokainen, joka saavuttaa älykkyystestissä paremman tuloksen kuin 98% väestöstä.
Mensa tarkoittaa pyöreää pöytää – kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti
Sana mensa on latinaa ja tarkoittaa pöytää, toisaalta sana mens tarkoittaa mieltä. Järjestön nimi kuvastaa Mensaa pyöreänä pöytänä, jonka ääressä jokainen mensalainen on tasa-arvoinen riippumatta ulkoisista tai sosioekonomisista ominaisuuksistaan kuten rodusta, uskonnosta, sukupuolesta, iästä, koulutuksesta, asemasta tai varallisuudesta.
Ennen kaikkea Mensa on voittoa tavoittelematon älykkyysjärjestö, jonka jäsenet järjestävät monimuotoista toimintaa vapaaehtoisvoimin. Järjestönä Mensa haluaa tukea ja edesauttaa älykkyyteen liittyvää tutkimusta, toimintaa ja keskustelua yhteiskunnassa.
Mitä on älykkyys?
Älykkyyden määritteleminen on haastava tehtävä. Älykkyystutkimuksessa puhutaan yleisestä älykkyystekijästä eli G-tekijästä, johon myös Mensan testauksessa keskitytään.

Testikalenteri
Suomen Mensa ry auttaa tunnistamaan älykkyyttä järjestämällä älykkyystestejä eri puolilla Suomea. Voit tehdä Mensan ilmaisen, suuntaa-antavan älykkyystestiin: https://www.mensa.fi/nettitesti ja sinulle sopivimman varsinaisen älykkyystestin näet testikalenterista.

Älykkyysosamäärä
Älykkyysosamäärä kertoo testattavan henkilön tason suhteessa muuhun väestöön. Älykkyyden täsmällinen mittaaminen on monimutkaisempaa kuin monien muiden taitojen tai ominaisuuksien, mutta älykkyysosamäärä on tiedemaailmassa laajimman hyväksynnän saanut älykkyyden mittari.

Mensan toiminta Suomessa
Suomen Mensalla on 15 paikallisosastoa ja aktiivista toimintaa kaikilla suurimmilla paikkakunnilla. Paikallisosastot järjestävät jäsenilleen erilaisia tapaamisia ja vierailuja viikoittain tai kuukausittain.

Lahjakkaat lapset
Lahjakkaat lapset –ohjelman tavoitteena on tukea ja tuoda esille lahjakkaiden lasten ja nuorten asiaa. Ohjelman kautta tiedotamme lahjakkuuden tukemisen keinoista sekä tarjoamme lahjakkaille ja heidän perheilleen mahdollisuuden kokemuksien jakamiseen.

Mensa-palkinto
Suomen Mensa ry palkitsee vuosittain huomionosoituksella yhteiskunnallisesti ansioituneen henkilön, ryhmän tai yhteisön, joka on merkittävästi edistänyt niitä asioita, joiden puolesta Mensa toimii, kuten älykkyyden tunnistaminen, edistäminen ja käyttö yleiseksi hyväksi.

Apurahat
Suomen Mensa ry jakaa apurahoja korkeakouluopiskelijoiden lopputöille, jotka liittyivät älykkyyden tai lahjakkuuden tutkimiseen. Lisäksi Suomen Mensa tukee älykkyystutkimusta pohjoismaisen Nordic Mensa Fund -säätiön kautta. Säätiön palkitut täällä: https://nordicmensafund.org